perjantai 30. marraskuuta 2012


   Ykkösasia - internetin hankinta



On monta tapaa hankkia internet- yhteys Espanjassa. Kerron tässä jutussa miten järjestin itselleni ADSL-yhteyden neljän kuukauden talvilomani ajaksi. Se onnistui yllättävän helposti vaikka periaatteessa se ei ole edes mahdollista. Yleensä määräaikainen käyttäjä joutuu tyytymään mokkulaan, siis liikkuvaan laajakaistaan eli 3G- verkkoon.  Mutta kyllä tämä vähän maksoikin. Toistaiseksi se on ollut hintansa väärti. Jutun juju on hakea asunto, jossa on ADSL-valmius tai johon voi vetää ADSL- linjan. Suomalaisen tarpeita ymmärtävä pankkikin helpottaa asian hoitamista.

Tämän jutun lopussa aloittelijalle ohjeet netin hankinnan perusteisiin. 

Blogin päivitys 19.2.2013 päätekstin lopussa: kaupallinen kaupunki wifi-verkko Fuengirolassa.

Olen internetin suurkäyttäjä. Tavallisen asioinnin ja nettilehtien luvun lisäksi kuuntelen Suomen, Ruotsin ja nyt Espanjankin radiota netin kautta. Katson myös tv:n uutisia ja asiaohjelmia, niitä joita tv-yhtiöt ulkomaille voivat näyttää. Ja tämä bloggaaminen syö myös reippaasti bittivirtaa. Tarvitsen siis hyvin toimivan internet- yhteyden.



Kokemuksistani voi silti olla hyötyä myös sinulle, joka tyydyt pienempään verkon käyttöön.


Vapaan käytön prepaid-nettiä ei enää ole


Olin jo etukäteen selvitellyt mahdollisuuksia nettiyhteyden hankintaan, kun päätin kokeilla täällä Fuengirolassa asumista tämän talven. Minulla on monenkirjavaa kokemusta asiasta neljän talven ajalta Gran Kanarialta. Tiesin, että Espanjassa ei enää tunneta rajatonta käyttöä (flat rate) sallivaa prepaidia. Prepaid- mokkula on miltei ainoa vaihtoehto meille, jotka asumme Espanjassa alle vuoden jaksoja. Minulla oli vielä talvella 2010-2011 Kanarialla Vodafonen prepaid, jossa oli flat rate, mutta sekin on jo historiaa. Kaikki prepaidit kuristavat signaalin lähes käyttökelvottomaksi, kun tietty megabittimäärä signaalia on käytetty, ja joudut taas ostamaan lisää bittivirtaa. Tai ne (esim. Más Movíl) rokottavat suoraan tililtäsi lisärahaa jotta netti aina toimisi, jos teet sitä koskevan sopimuksen.


Rajaton käyttö onnistuu kyllä jos saa tilausliittymän, mutta se edellyttää normaalisti 12 kk:n sopimusta. Se on myös halvempi kuin prepaid. Talven 2011-2012 käytin sitten paljon kalliimpaa, mutta hyvin toimivaa wimaxia. Sellaista ei kuitenkaan täällä Aurinkorannikolla tiettävästi ole. Idempää Torreviejan kulmilta sen sijaan sellainen löytyy. (Lue wimaxista tarkemmin Gran Kanarian blogistani, linkki oikealla, ja tämän blogitekstin lopusta.)


Ennakkotiedot Aurinkorannikolta kertoivat, että joutuisin todennäköisesti tyytymään aina oikukkaaseen 3G verkkoon ja mokkulaan. Oikkuilu johtuu siitä, että käyttäjiä on aika ajoin enemmän kuin verkossa on tilaa. Tämä koskee niin Suomea kuin Espanjaa. Kännyköitä  käytetään samassa verkossa, ja ne ovat aina etuoikeutettuja liikkuvaan laajakaistaan nähden. Tungosta lisäävät nyt vielä älypuhelimet ja varsinkin niiden käyttäminen television katseluun. Sen vuoksi verkkoon pääsy ei joskus onnistu liikkuvalla laajakaistalla ollenkaan ennenkuin ruuhka taas purkautuu.



Määräaikainen ADSL


Eräs suomeksi toimiva liittymien välitysliike väitti ettei alle 12 kk:n ADSL:ää eli kiinteän verkon sopimuksia ole millään espanjalaisella operattorilla. Tämä ei ole ihan totta.


On ainakin kaksi operaattoria, joilta sen saa lyhyemmällekin jaksolle. Niitä ei tilata määräaikaiseksi, vaan toistaiseksi, ja sanotaan irti ainakin kuukausi ennen kuin haluaa palvelun lopettaa. Nämä ovat Jazztel ja Movistar. Voi olla muitakin, mutta en niistä tiedä.



Onneksi minulla oli jo aiemmin syksyllä Fuengirolaan tullut tuttava, joka oli hankkinut Movistarin ADSL:n vuokra-asuntoonsa. Lisäksi vuokravälittäjäni, Kotikartio, tiesi että Jazztelilta voi myös saada määräaikaisen ADSL:n.


Kävi ilmi, että tuttavalleni yhteyden hoitanut suomalaisyrittäjä, Sami Ahvenniemi, pystyi järjestämään sekä Jazztelin että Movistarin ADSL:t


Valitse asunto oikein


Sitä ennen olin jo nähnyt eri välittäjien sinänsä aika puutteellisissa asuntoilmoituksissa, että asuntoon kuuluu joko internet tai ADSL. Tarkemmin asiaa selvitettäessä kävi kuitenkin ilmi ettei tämä merkintä aina tarkoittannut sitä, että asunnossa on jo toimiva verkkoyhteys vaan että sen saa itse sinne itselleen järjestää.

Riittää, että asunnossa on puhelinlinja, mitä läheskään kaikki välittäjät eivät huomaa mainita. Tietyillä alueilla, esim. Fuengirolan kantakaupunkialueella, Movistar (tarkkaan ottaen sen emä Telefónica) saattaa myös vetää uuden puhelin/ADSL- linjan taloon tilauksen mukana, kertoo Sami Ahvenniemi.


Jos valmiiksi tietää miten Espanjassa junaillaan ja osaa kieltä voi pulman varmaan hoitaa itsekin. Mutta kokemattoman kannattaa turvautua osaavaan apuun - vaikka se vähän ylimääräistä maksaakin.


Tällä erää varteenotettavin liikkuva laajakaista taitaa olla Más Movílin 5GB:n paketti, joka maksaa 29,90€/kk, 1GB:n paketti maksaa puolet vähemmän. Másia välittävä liike löytyy mm. Fuengirolan Centro Finlandiasta, ja Másilla on myös skandinaaviskaa puhuva asiakaspalvelu, ja suomea puhuva on tulossa - Másin taustavoimat ovat ruotsalaisia. Käytin sitä Kanarialla yhden talven, mutta silloin oli 2GB:n paketteja ja työlästyin vahtaamaan bittivirran kulumista. Myös tuo kuukausisaldo/GB raja oli vähän vaikeaselkoinen. Más:in laskutuksia olen myös kuullut moitittavan tänä talvena Fuengirolassa usealta eri taholta, vaikka varsinainen vastuutaho lienee pääverkko Orange.

Vaihtoehto voisi olla vaikkapa Hits Mobil. Sen saa mm. Fuengirolan Centro Hispaniasta, jossa puhuhtaan suomea. Se myy vain prepaid- nettiä, isoin paketti 1GB maksaa 16,90€. Se riittää varsin pitkälle, jos ei katso liikkuvia kuvia ja kuuntele ääniä, esim. Skypeä. Hits Mobilella on oma bittilaskuri, josta tarkistaa paljonko on vielä jäljellä, ja tarpeen tullen voi sitten ostaa uuden paketin.



(Másilla on myös useita eri tavoin paketoituja kännykkäprepaideja. Itse käytän niistä yhtä. Myös Hits Mobile myy kännykkä pepiadejä.)


Netti maksaa hintansa


Tähän verrattuna Movistarin ja Jazztelin ADSL:t ovat aika arvokkaita. Movistarilla on kaksi 10 MB:n (max.) nopeuden liittymää, toisen aloitusmaksu on 80€, joka jaetaan kolmelle kuukaudelle, ja kuukausimaksu noin 40€. Toiseen vaihtoehtoon kuuluu myös puhelin, aloitusmaksu 45€ ja kuukausimaksu 65€. Wifi-modeemin saa käyttöön tilausajaksi - ja sen jälkeen omakseen. Mutta puhelinvaihtoehdon ehtona on 12kk:n sopimus. Tästä kohta tärkeä huomio.


Jazztel tarjoaa hiukan nopeampaa, max. 12MB nopeudella, 80€ aloitusmaksulla ja 37€  tai 40€  kuukausimaksulla. Sen voi tilata myös suoraan ilman välikäsiä suomeksi Fuengirolan Centro Hispaniasta, joka on "bussikadun" itäpäässä. Lupaavat toimittaa adsl- liittymän koko Espanjan alueella. Asennuksesta huolehtivat samat alihankkijat-asentajat, joita Movistarkin käyttää. Lisätietoa saa mm. sähkökpostitse os. jazztel.fuengirola@gmail.com. Nettisivua firmalle en ole löytänyt.


Mutta sitten tullaan karikoille. Kummankin hankintaan tarvitaan espanjalainen pankkitili, josta verkkomaksut peritään suoraveloituksena. Lisäksi Jazztel vaatii asiakkaaltaan espanjalaisen henkilönumeron, ulkomailla kirjoilla olevalta ns. NIE-numeron, eli ulkomaalaisen henkilötunnuksen, jonka Centro Hispanian suomalaiset lupasivat hankkia asiakkaallen. Sellainen tulee säännösten mukaan hankkia kaikkien, jotka asuvat maassa yli 3kk (EU-määräys, joka on voimassa Suomessakin), mutta käytännössä sitä tarvitaan vain jos ostaa auton tai kiinteä omaisuutta, tai avaa pankkitilin (lisää siitä kohta). NIE-numeron hankinta on luku sinällään, ja siitä kerrotaan sekä aurinkoisia että uskomattomia byrokratiakompastustarinoita. 


Avuliaitakin pankkeja  on


Sami Ahvenniemi nimittäin tiesi kertoa, että Fuengirolasta löytyy myös sellaisia pankkeja, jotka avaavat pankkitilin ilman NIE-numeroa. Katso ovilta suomenkielistä kylttiä  "Puhumme kieltäsi", ja käy kysymässä asiaa. Mm. Cajamar- pankki "bussikadulla" on tällainen pankki. Movistarin saa parhaimmillaan heti tilauspäivän jälkeen, yleensä kolmen vuorokauden sisällä. Jazztelin voi saada myös yhtä nopeasti, mutta voi siihen mennä pari viikkoakin riippuen siitä miten helppoon tai hankalaa paikkaan yhteys joudutaan toimittamaan. 




Aiemmin olin lukenut kauhutarinoita siitä miten hankala puhelin/nettioperaattori Movistar on, ja etenkin sen emä, Telefónica, joka on esihistoriallinen jäänne puhelintoimen alkuajoilta. Vähän niinkuin Suomen Telelaitos aikoinaan, tai Ruotsin Televerket, nehän tunnetaan nyt yhteisnimellä Telia Sonera.


Pankkitilin hankin heti ensimmäisenä arkipäivänä Fuengirolaan tultuani. Sitten otin yhteyttä Samiin, joka tarvitsi tilaukseen pankkitilitietojen lisäksi valokopion passista (EU-henkilökorttikin minulla olisi ollut, mutta sen päälle täällä ei kuulemma ymmärretä.) Hän teki tilauksen maanantaina iltapäivällä, ja keskiviikkona iltapäivällä hän soitti ja tarkisti olenko kotona klo 16 aikaan, koska Movistarin asentaja voisi tulla silloin. Tosin asiaan liittyi se mutka, että asentajalla oli vastoin tilausta mukanaan puhelin ja sen kanssa toimiva routeri. Mutta ei pelkkää ADSL-routeria. Roikkui ilmassa ehtiikö hän sittenkään tänään asennushommiin. 



Kello lähenteli jo puoli viittä, ja tuossa kulman takana alkoi Suomelassa mielenkiintoinen esitelmä kello 16.30. Soitin Samille, joka oli sitä mieltä, että espanjalaisten aikakäsitys on vähän tämmöinen. Hän kehoitti menemään esitelmään sillä minuthan saa kiinni jos asentaja tulee.


Nopea asennus


Esitelmän päätyttyä ja ulos tultuani kännykkä piippasi kaksi viestiä. Sami oli jo soitellut, mutta signaalipa ei ollut tullut perille Suomelan kellaritilassa olevaan kokoushuoneeseen. Kun pääsin kotipihalle asentaja oli jo kerrostalon rappukäytävän tekniikkahuoneessa asentelemassa yhteyksiä. Jostain syystä  ADSL-signaali asuntooni puuttui, puhelinlinja sen sijaan toimi. Samikin oli paikalla, ja hänen kanssaan menimme asuntoon panemaan routerin pistokkeeseen, ja odottelimme Movistarin asentajan soittoa telekeskuksesta kaupungilta, minne hän oli pyyhältänyt. 


Se puhelu tuli noin kymmenen minuutin kuluttua, signaali löytyi, ja asentaja oli pian asunnossani tekemässä lopputyöt. Koko asennus taisi kestää 45 minuuttia kaikkiaan, ja sitten minulla oli toimiva ADSL. Ripeää toimintaa.



Paljonkohan siihen olisi mennyt aikaa ja turhautumista ja edestakaisin juoksemista ilman Samin apua?! En jaksa edes ajatella. Hän otti palveluistaan 40€. Mielestäni sopuhinta hyötyyn nähden. Varteenotettavaa on, että jos netti alkaa temppuilla voin soittaa Samille, joka hoitaa neuvottelut Movistarin kanssa, mikäli pulma antaa siihen aihetta.  Itse en espanjaa osaa. 


Päätin myös kesken neljän kuukauden asumisjaksoni muuttaa mielestäni parempaan asuntoon. Tämänkin muuton Sami hoiti.  Toin modeemi/routerin mukanani uuteen asuntoon. Asennus kesti puolisen tuntia, ja vaati asentajalta pari käyntiä talon puhelinkeskuksessa. Muuton lisäkustannus on 60€. Vähän kallista tämä siis on, mutta tarpeeseeni nähden hintansa väärti.


Espanjan laajakaista-asennusten kanssa työkseen toimivat tietävät myös kertoa, että aina ei käy niinkuin haaveillaan. Nettiyhteyden järjestyminen voi olla monesta pikkutekijästä kiinni. Esim. siitä, että osoite on annettu kyllin tarkasti ja oikein, että linjat ovat tilattuun kohteeseen todella kunnossa, ettei niissä ole jo ylikapasiteettia, että kiinteistö on oletetun jakokeskuksen alueella jne. Jopa asentajan viitseliäisyys ja päivän mieliala tai säätila - sataako vai paistaako - voivat ratkaista sen järjestyykö netti vai peruuko asentaja tilauksen, jos hän katsoo ettei sitä voida toimittaa. Tai miten helppoon tai hankalaan paikkaan uusi linja joudutaan vetämään. Helpot työt tuppaavat hoitumaan nopammin kuin hankalat. Mutta nämäkään eivät ole ylikäymättömiä esteitä. Jos tilauksen uusii sitkeästi niin ehkä uusia päivä tuo toisen asentajan, ja päiväkin saattaa paistaa - niinkuin se useinmiten tekeekin.

Kaupunki-wifi

(Päivitys 17.2.2013) Minulle täysin uusi palvelu on kaupallinen kaupunki-wifi, tai tarkkaan ottaen wimax, jollaisen voi järjestää itselleen Fuengirolassa. Vinkki siitä tuli tämän blogin kommenttiviestissä. Kiitos Taata. Hän käyttää Wifi Blue nimistä palvelua, josta saa apua myös suomeksi. Hintatasokin vaikuttaa mukavalta, mutta signaalin nopeus jää 1:een tai 3 Mb:iin. Jälkimmäinen riittää nipin napin mm. Skypen käyttöön tai radion ja tv-signaalin kuunteluun ja katseluun. 

Soitin Wifi Bluen konttoriin, josta kerrottiin, että palvelun  voi tilata vaikka päivän käyttöön tai sitten pidemmäksi ajaksi.  Läppärin wifi- ohjelmalla haetaan ensin olinpaikkan verkkoja. Kunnon yhteyteen tarvitaan vähintään kolmen palkin signaali. Verkkovalikosta klikataan Wifi Bluen verkkoa, jos sellainen löytyy. Sen jälkeen avataan browserista Wifi Bluen tilaussivulle, josta voi ostaa haluamansa yhteyden käyttötarpeen mukaan. Sopii siis niin turistille kuin pysyvästi asuvalle. Signaaliluettelossa on myös Wifi Bluen puhelinnumero, jonne voi soittaa ja saada ohjeet jatkotoimiin.

Lähettimiä yhtiöllä on useampia Fuengirolan sataman tuntumassa, ja mm. El Corte Inglés- tavaratalon katolla Los Bolichesissa sekä Torreblancassa. Signaali vaikuttaa hiukan ailahtelevalta sillä 18.2.2013 minulla oli vain yhden palkin vahvuinen verkko näytössä, 19.2.2013 oli kaksi, joista toinen näytti kolmea palkkia, 21.2.2013 Wifi Bluen verkkoja näkyi jo kolme, joista kaksi kolmen palkin verkkoa. Asun puolen kilometrin päässä El Corte Inglésistä. Asuntoni ja lähetinpaikkojen välissä on korkeita taloja. 

Tarvittaessa voidaan asentaa apulähetin vaikkapa asiakkaan talon katolle tai parvekkeen kulmaan tehostamaan signaalin kulkua.

Eräissä lehti-ilmoituksissa yhtiö kertoo toimivansa Torremoliksen ja Calahondan välisellä alueella.

Lisätetoja täältä : http://www.wifi-blue.com/fin/fin.html


Lue myös tämä nettikeskustelu mm. wimaxista ja  Wifi- Bluesta, käyttäjien kokemuksia, polun loppupäässä:

http://espanja.org/node/71842


 Muut Taatan bongaamat wifi-verkot (katso kommenntia jutun lopussa) taitavat olla yksityisiä tai hotellien ja ravintoloiden asiakasverkkoja. 

  
Muita toimijoita

Edellä kirjoitetun jälkeen olen vielä osunut yritykseen nimeltä Eurocable, joka tarjoaa oman kaapeliverkkonsa kautta sekä internet- että tv-palveluja (mm. luvattomasti välitettäviä kanavia Pohjoismaista). Ronda 1:ssä asioidessani tapasin sattumalta asentajan, jolta sain niin internet- kuin tv-palveluja käsittelevän listan ja hinnaston. Nettipalvelut ovat saamassani listassa kalliimpia kuin yrityksen verkkosivulla kerrotaan.  Sen asennusmaksu taas on paperissa huomattavasti halvempi kuin verkkosivulla. En ole ottanut asiakseni selvittää näitä hintaeroja sen enempää, mutta jos joku tietää tarkemmin niin täydennä toki tietojani kommentilla!

Benalmádenassa yritys käyttää nimeä Oncable. Verkkosivulla kerrotaan, että sen asiakaspalvelu toimii espanjan ja englannin lisäksi myös pohjoismaisilla kielillä. Yhtiön verkkosivun osoite on tässä http://www.eurocable.tv/eurocable/

Wifi verkkohaussani näkyy myös Pro-Sky Internet, josta en sen enempää tiedä. Mutta netistä löytyy sen verkkosivu ja  lukuhaluiset ja englannin taitoiset voivat tutkia asiaa tarkemmin http://www.proskytv.com.
Lisätiedot kommentturuudn kautta ovat tervetulleita.






Nettitietoa vasta-alkajille


Tässä lyhyt tiivistelmä internetin ulkomailla käytön perusasioista sinulle, joka et ole asiaan niin kovin perehtynyt, ja jonka matka kestää alle vuoden.


Wifi

Helpointa on käyttää asuintalonsa langatonta, wifi- verkkoa, jos sellainen on. Niitä on useimmissa hotelleissa, ja monissa apartamentos- hotelleissa. Myös joillakin suljetuilla bungalow-alueilla on oma wifi. Samoin saattaa löytyä sekä julkisia ja ilmaisia että kaupallisia kaupunki-wifi verkkoja. Monet ravintolat houkuttelevat asiakkaita ilmaisella wifi-verkolla, ja myös kirjastoilla saattaa sellainen olla.

Hotellissa ne yleensä kuuluvat huoneen hintaan, joskus niistä peritään käyttöaikaan kuuluvaa maksua. Apartamentos- hotelleissa ne kuuluvat yleensä asunnon kuukausivuokraan. Nykyaikaisissa kannettavissa tietokoneissa on wifi- vastaanotin eikä lisälaitteita tarvita. Läppärin wifi-symboolia klikkaamaalla voi myös katsoa mitä verkkoja koneen kantopiiristä löytyy.


3G liikkuva laajakaista


Liikkuva laajakaista tunnetaan yleisti nimellä 3G, joka on samalla sen toimintanopeutta kuvaava luku. Huonon yhteyden päässä on hitaampi 2G (GSM) verkko.  Pohjoismaissa rakennetaan jo paikoin hyvin nopeaa 4G verkkoa, mutta Kanarialla sitä ei vielä (2012) ole.


3G on siitä kätevä, että voit käyttää useimpien verkkoyhtiöiden sim- korttia kautta Espanjan ja missä vain liikutkin. Mutta älä missään tapauksessa käytä kotioperaattorisi sim- korttia täällä – se maksaa maltaita (eikä EU:n uudet säännökset ole tuoneet asiaan olennaista muutosta)! 





Jos käytät kotimaassa 3G laajakaistaa tarkista operaattoriltasi onko sen modeemi (tikku, mokkula) sidottu vain ko. operaattorin verkossa käytettäväksi vai voiko sitä käyttää myös muissa verkoissa. (Esim. DNA:n modeemi ei ole verkkoon sidottu.) Jos voi ota matkalle mukaan ettet joudu turhaan ostamaan uutta modeemia. Jos se on sidottu joudut ostamaan modeemin ulkomaiselta operaattorilta, joka saattaa maksaa 40-80€ .


Alle vuoden Espanjassa asuvalle lähes ainoa vaihtoehto on hankkia etukäteen maksettu liittymä, prepaid, prepago. Kotimaassa tuttu sopimusliittymä, contrato, edellyttää yleensä vähintään puolentoista vuoden sopimusta, johon modeemin saattaa sitten saada osana sopimusta.

Prepaid- liittymät ovat Espanjassa nykyisin käyttömäärään sidottuja. Lisäksi ne saattavat olla sekä määrään että aikaan sidottuja. (päivä, kuukausi). Käyttömäärät saattavat olla joko MB tai GB määräisiä.

Sen sijaan prepaid- liittymiä ilman käyttökattoaflat rate, ei tietääkseni Espanjassa enää saa.


Esim. Vodafonen prepaid valikoima löytyy täältä:




(Klikkaa linkkiä BONOS DE NAVEGACIÓN )


Näin sopivan prepaidin hankinta riippuu kokonaan käyttötarpeesta. Jos vain luet ja vastaat sähköpostiin, maksat laskuja, luet päivän lehden, haet joskus jotain tietoa verkosta pärjäät todennäköisesti 1-2GB:n prepaidilla kuukauden. Mutta jos  usein tai päivittäin kuuntelet radiota, katsot liikkuvia kuvia (videot, tv) ja puhut Skype- puheluita tarvitset vähintään tuplasti enemmän bittejä.  

Miten bittimäärän kulumista voi seurata selvittelen Más Movilia ja Vodafonea käsittelevissä Kanarian blogeissani (www.tapanim.blogspot.com).



Wimax on nopea langaton yhteys, jota voi käyttää paikallisesti mm. eteläisellä Gran Kanarialla. Mantereella sitä löytyy mm. Torreviejan tienoolta, ja myös parikin verkkoa Aurinkornanikolta. Se kannattaa hankkia vain suureen käyttötarpeeseen. Tosin hintataso mantereella ei ole yhtä korkea kuin Kanarialla. ( Wimax-tekniikasta tarkemmin  ”Miten toimii Blendin internet”- jutussa, joka löytyy osoitteesta www.tapanim.blogspot.com.)





ADSL on pysyvä laajakaista puhelinyhteyden kautta, jollainen saattaa olla joissakin vuokra-asunnoissakin, tai sen voi asuntoon tilata, jos asunnossa on puhelinlinja.  Mutta nykyisin Movistar/Telefónica saattaa hyvinkin olla valmis vetämään adsl linjan myös sellaiseen taloon, niin kerros- kuin pientaloon, jossa puhelinlinjaa ei ole. Normaalisti adsl on tilattava 12 kk:n sopimuksella, mutta jotkut operaattorit (esim. Movistar ja Jazztel)  voivat antaa adsl-liittymän, jonka voi sanoa irti vaikka parin kuukauden käytön jälkeen - mutta ole tarkkana liittymän irtisanomisesta ettei laskuja tule perääsi! Adsl on hyvä jos käytät verkkoyhteyksiä runsaasti.  Markkinoinnissa näkyy tosi halpoja hintoja, mutta ne ovat sitten tosi hitaita yhteyksiä. Kysy vähintään 3Mb:n liittymää, jos todella adsl:ää tarvitset. Asennuksineen tämä ei ole ihan halpa vaihtoehto..

Sateelliitti- internet saattaa olla yksi mahdollisuus vaikeissa maasto-oloissa. Mm. Fuengirolassa toimii SkyDSL- operaattori, mutta siltä ei saa internttiä määräaikaisena sopimuksena.





10 kommenttia:

  1. Tere taas Tapani,

    Mites 4G Costalla, onko jollain kokemuksia?

    // Jaakko

    VastaaPoista
  2. Eipä ole osunut silmiini, mutta tulin juuri (viikko sitten) enkä ole ehtinyt asiaa tutkia. Minulla on käsitys, että Espnja ei ole 4G:n eturintamassa. Ehkä joku muu tietää paremmin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä jutusta. Tässä blogissasi se tuli hyvin selväksi, mitä olen monille tolkuttanut: Rajoittamatonta mobiilinettiä ei enää Espanjassa ole olemassakaan.


    Costa Blancalla muuten kannattaa ottaa Wimax hintaan 20 euroa/kk (5 mbit nopeus, 3 megainen 15 euroa ja megainen kympin/kk) Ei tarvita pankkitiliä jos ei sellaista ole! Maksetaan nimittäin kuukausittain etukäteen PayPalilla, tai jopa tilisiirrolla ulkomaalaisestakin pankista.
    Palveluntarjoajana SatTV plus, asennusmaksu on 120 euroa ja se sisältää 60 euron laitemaksun joka palautetaan jos liittymän irtisanoo ja palauttaa laitteet.

    terv. Jali aka Huimis orgissa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos wimax- viestistä. kanarialla käytin sellaista ja hyvin pelasi.

    VastaaPoista
  5. Otin myös tuon Más Movílin 5GB:n pakettin ja päivällä se toimi siedettävästi mutta iltaisin se on melkein käyttökelvoton, data vaan ei liikunut.
    Sitten scannasin "iNSSider" ohjelmalla mitä wifi verkkoja löytyisi ja löytyihän niitä:
    - WIFI-BLUE.com 952477733
    - Y-Internet MP143 Tel 952932266
    - MercuryWifi 951055676
    + monia muita...

    Nämä nimet ovat hyviä siinä puhelinnumero mukana ja tuolla ensimmäisellä on jopa suomalaiset sivut ja voit ostaa suoraan samantien yhteyden määräajaksi..

    Niinpä lampsin tuon WIFI-BLUE toimistoon ja sain koetunnukset kolmen päivän ajaksi ja totesin hyvinhän tuo toimi, nyt olen kuukauden käyttänyt 3Mb nopeutta ja se on toiminut hyvin ollut minulle riittävä.
    Jos kenttä on huono niin parilla kympillä voi ostaa vahvistimen jossa on antenni.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Taata! Mielenkiintoinen uutinen ainakin minulle. Voisitko tarkentaa missäpäin asut, ja miten laajalle nuo wifit ulottuvat, jotta seudulla asuvat voivat ottaa opiksi. Tuo INNSIDER wifi scanneri näköjään vaatii macissa aika uuden (OS 10.7.4) version, mutta on kaatumisherkkä, jos skannaus kestää vähän pidempään.
    Mimobililta sain alkusyksystä vastauksen, että Másin signaali voi toimia vähän huonosti keskikaupungilla korkeiden naapuritalojen takia. Ja sittenhän nuo etuoikeutetut palvelut, kännykät, voi tukkia myös verkkoa.
    Muuten: pahoittelen, että nämä kommenttitekstit jäävät aika hailuiksi, mutta sitä en pysty muuttamaan.

    VastaaPoista
  7. Hei Tapani,
    Asumme ihan Fuengirolan sataman vieressä ja luultavasti tuo MiMobile/Mas Movil on ORANGE:n verkossa oleva virtuaali operaattori eli kun puheliikennettä on paljon "alivuokralaisilta" vähennetään kaistaa tai sitten ORANGE verkko on muuten vaan tukossa iltaisin...
    Käydessäni WIFI-BLUE toimistolla kysyin kuinka laajan alueen heidän verkkonsa kattaa ja muistaakseni se oli että Calahondassa,Fuengirolassa ja Benalmadena:ssa pitäisi olla tukiasemia.
    Mutta kuitenkin täällä näkyy nyt 5-6 erivahvuisia WIFI-BLUE verkkoja,muutama Y-Internet ja joku Wifi Connect verkko.
    Nuo verkot saa selville ilman mitään scannereitakin Windows:ssa tutkimalla "yhdistä langattomaan verkkoon" listaa, MAC:sta en tiedä mutta varmaan samalla periaatteella näet mitä löytyy lähistöltä.
    Vinkkinä vielä että vaikka kannetavassani on sisäinen langaton verkkortti minulla oli mukana parin metrin USB kaapeli ja langaton pulikka ja kun panin teipillä tuon pulikan terassin ikkunaan ylös mistä on esteetön näkymä ulos niin johan löytyi hyvät kentät...

    VastaaPoista
  8. Más toimii Orangen verkossa. Laajakaista on kaikissa 3G verkoissa (myös Suomessa) alisteinen kännykkäliikenteelle, eli menee ensiksi tukkoon. Täällä Rondassa maccin wifi-haku näyttää montakin wifiä, joista vain pari avointa, mm. Fuengirola 6. Jos joku tietäää sen käytöstä niin kerro, kiitos! WIFI-BLUE nimellä oli yksi verkko, mutta sillä ei ollut täällä kenttää (ainakaan näytössä). Minulla on Movistar enkä siitä luovu ennenkuin täältä lähden, mutta nämä tiedot ovat toivon mukaan avuksi muille.

    VastaaPoista
  9. hei

    nyt on 2015 tammikuu

    onko näihin määräaikaisiin netteihin ja kännykkäliittymiin tullu uusia tietoja..

    VastaaPoista
  10. Voi voi, varmasti on, mutta riippuu ihan mitä mahdat tarkoittaa. Kännykkäpohjaisista kysy mimobil.se:ltä, suomea puhua, ja kiinteistä vaikka Sami Ahvenniemeltä. Jos et muuten löyd heiutä niin googlaa. Vietän nykyään talveni Gran Kanarialla enkä ole perillä siitä miten asiat mahdollisesti ovat mantereella muuttuneet. Myös keskustelusivuston espanja.org kautta saa hyviäkin nuvoja, mutta kokeile ensin sen HAKU- toimintoa, koska näistä asioista jauhetaan siellä paljon ja usein. Ja kun kysyt jotain niin yritä tarkentaa mitä oikeastaan tarkoitat, muuten saat tällaisia ympäripyöreitä vastauksia, jos edes niitäkään. :)

    VastaaPoista

Tiedätkö lisää? Kerro kommentissa! (Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua - muista laitaa nimesi mukaan, halutessa voit käyttää nimimerkkiä, mutta julkaisuvastuullisena haluan myös tietää oikean nimesi.)